
Kuka olen?
Isla Ika & Luisa @ The Attic, 11/23. Kuva: Tuomas Puikkonen
Olen Isla Ika, kolmikymppinen köysitaiteilija, switch ja queer Helsingistä, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus kinkyilystä. Ihastuin köysiin tapana olla läsnä muiden kanssa. Olen opiskellut köysiä Suomessa ja ulkomailla, Japanissa asti.
Köydet veivät minut mukanaan vuonna 2018. Heti kun sain ensimmäiset köydet käteeni, tiesin löytäneeni perille. Sormissa kihelmöi. Kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen.
Köysi ei ole minulle pelkkää tekniikkaa, vaan ennen kaikkea läsnäolon ja kohtaamisen väline. Rakastuin köysiin keinona keskittyä toiseen ihmiseen syvemmin kuin pintapuolisesti jutustellen, ja intensiivisenä kehokokemuksena, joka pakottaa keskittymään hetkeen. Sidonta on minulle vastalääke maailmalle, joka vaatii meiltä jatkuvaa suorittamista.
Minulle hyvä köysisessio syntyy uteliaasta kohtaamisesta, ei valmiista reseptistä. Olen mieluummin räätäli – en myy valmisvaatteita.
Taustani
Olen opiskellut köysitaidetta vuodesta 2018 alkaen, Suomessa ja kansainvälisesti – aina Japanissa asti. Olen saanut yksityisopetusta mm. Ceci Feroxilta (FI), Akechi Kannalta (JP), Barkakselta ja Addielta (CAN), sekä Alexander Malta ja Natasha Nawatanekolta (GER). Opettajani ovat inspiroineet minua kehittämään omaa köysiajattelua sekä opettaneet laajasti erilaisia tekniikoita.
Vuodesta 2019 olen opettanut sidonnan perusteita, ja vuodesta 2022 myös edistyneempiä työpajoja. Pedagoginen taustani ei ole akateeminen, mutta olen työskennellyt koko elämäni sisällön, tarinoiden ja elämysten parissa.
Minua on kiitetty erityisesti lempeästä ja luovasta otteestani, sekä kyvystäni kohdata ihmiset rauhallisesti ja kärsivällisesti.
Opetustapani
Moni työpaja keskittyy köyteen ja tekniikkaan – minä mieluummin ihmiseen köysissä. Sidonta ei nimittäin ole vain tekniikkaa, vaan kohtaamista, leikkiä ja kehollista kommunikaatiota.
Ilman tekniikkaa ei kuitenkaan synny turvallista eikä sujuvaa köysityöskentelyä. Mutta jos jumiudumme pelkkään tekniseen suorittamiseen, sessioista voi tulla keskinkertaisia tai pahimmillaan tylsiä.
Haluan opettaa sinulle juuri sen verran tekniikkaa, että voit unohtaa sen. Silloin köysi muuttuu yhteiseksi leikiksi ja yhteydeksi, joka voi paljastaa jotain uutta teistä molemmista.
Köysissä Isla / sidonta Yada (Thaimaa) / 2024
Köysissä S / kuva T / 2023
Switch-perspektiivi
Köysissä olen switch – eli sekä sidon että tulen sidotuksi. Tämä antaa minulle paljon näkökulmaa sidonnan dynamiikkaan ja sen herättämiin tuntemuksiin molemmista rooleista käsin.
Uskon, että hyväksi sitojaksi oppii nopeammin, jos myös kokee, miltä köysi tuntuu omaa kehoaan vasten. Siksi suosittelen itsesidonnan harjoittelua ja kannustan työpajoissani roolien vaihtamiseen. Aloittelijakursseilla varaan tähän aina aikaa. Koska joskus se rooli, jota et aikonut kokeilla, paljastuukin kaikkein rakkaimmaksi!
Eettiset periaatteeni
Toimintani nojaa feministisiin arvoihin ja jatkuvaan reflektioon. Olen sitoutunut Kink Educator’s Code of Conductiin (KEMS-periaatteet), eikä minulla ole ilmoitettavaa rikkomuksista tai vastuutusprosesseista viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
Otamme turvallisuuden ja suostumuksen vakavasti. Toivon matalan kynnyksen palautetta – aina. Voit olla koska tahansa yhteydessä minuun tai palautteenvälittäjähenkilööni, jos sinusta tuntuu luontevammalta puhua jollekulle muulle kuin minulle. Voit myös antaa anonyymia palautetta minulle täällä.
Haluan kasvaa koko ajan paremmaksi ja eettisemmäksi opettajaksi. 💖
Työpajani
Rakennan työpajoja, jotka auttavat sinua keskittymään siihen, kuka on köysissä – ei vain siihen, mitä opettaja käskee tehdä. Tarjoan ajatuksia, harjoituksia ja oivalluksia, jotka avaavat yhteyden mahdollisuuksia.
Haluan jakaa köysileikin ilon ja opettaa ajattelua, en kohta kohdalta seurattavaa suoritusta.
Pienryhmät ja yksityisopetus ovat minulle mieluisia tapoja opettaa – silloin ehdin paneutua kehon yksilöllisiin tarpeisiin ja räätälöidä opetuksen juuri sinulle. Osaan myös paljon ns. "klassista sidontaa" ja autan mielelläni niihin liittyvissä teknisissä pulmissa.
Opetan yksityisesti mielelläni esimerkiksi:
miten aloittaa köysillä leikkiminen
itsesidonnat / itseroikotukset
liikkuminen köysissä ja ilman köysiä
köysisession dynamiikka ja rytmitys
jonkin tietyn sidonnan opiskelu (mm. TK, hands front harness, armbinder, tengu, basket tie, futomomo)
semisuspensiot, turvalliset ylälinjat
suspensioiden aloittaminen
semenawa (hankaluudella/helpotuksella leikkiminen)
Opetan oppilaita keskitasoon asti (staattiset suspensiot, mikrotransitiot).
Alkaen 70 € / h. (Kysy rohkeasti vähävaraishintaa tai sarja-alennusta! Hinnoittelen mielelläni työni sosiaalisin perustein.)